Stressinhallinta ja sen taito

burnout itsehoito läsnäolotaidot mbsr stressinhallinta stressinhoito tietoisuustaidot
Avartamo blogi-Stressinhallinta ja sen taito

Vilkkuuko sinunkin stressivalosi vähän väliä punaisella? 
Tehokkuutta ihannoiva aikamme ja 24/7 kulttuuri pitää huolen siitä, että impulssien virta on katkeamaton ympäri vuorokauden.
Jatkuva, yleinen kiire on tätä päivää ja stressinhallinta on entistä enemmän jokaisen omalla vastuulla.  Stressinhallinnasta on tullut niin tärkeä elämäntaito, että sitä pitäisi opettaa jo kansalaistaitona.

Stressi kuuluu elämään

Stressi kuuluu elämään, halusimme tai emme. Joihinkin sen aiheuttajiin voimme vaikuttaa, toisiin emme.  Arjen pyörteissä stressi saattaa vallata helposti ja huomaamatta liian ison otteen elämästä ja arjesta. Miten niin käy?

Stressiin on monta tietä ja syytä,
myös se hyvin inhimillinen tarve,
että haluamme täyttää tehtävämme,
omat ja ympäristömme odotukset.  

Haluamme tuntea toisten arvostusta ja kokea hyväksyntää, olemalla mm.avuksi toisille.  See on inhimillistä ja ilmentää myös hyväntahtoisuuttamme.  On haastavaa samaan aikaan osata huomata ne hetket, jolloin olisi hyvä pysähtyä sanomaan ei tai vetämään rajoja tiukemmalle. Mielummin venytämme niitä!

Näistä ja monista muista syistä stressi pääsee usein kasaantumaan huomaamatta. Vähitellen sitä vaan alkaa sopeutua kasvavaan kiireeseen, ja siitä tulee olotilana ”uusi normaali”.   
Tilanne voi viedä siihen, ettei levolle ja palautumiselle tunnu oikein ikinä olevan aikaa.
Kun näin jatkuu pitkään, tulee kohta, jossa keho ja mieli ei ehkä ”osaa” enää rentouta levossakaan.  Onko tämä sinulle tuttua?

Onko stressivalosi jämähtänyt punaiselle?

Palautuminen stressistä vaatii yksinkertaisesti lepoa ja tilaa, jossa aivot ja koko elimistö saa latautua ja rentoutua riittävästi.
Se on elintärkeää; ilman riittävää palautumista stressi syö voimavaramme loppuun ja virta yksinkertaisesti loppuu jossain vaiheessa.  Sinnikkäillä suorittajilla tie voi olla monivaiheinen ja pitkä ja johtaa vakavaan uupumukseen.

Uupumus eli burn out -tila tarkoittaa kokonaisvaltaista väsymystä ja jatkuvia stressioireita, joista keho ja mieli eivät palaudu lepotilaan vapaa-aikanakaan.  
Jokainen loppuun palamisen kokenut, minä myös, tietää, että kyseessä ole mikään sankaritarina, kaikkea muuta.

Stressi ja sen oireet ovat yksilöllisiä ja monenkirjavia. Jos päivät tuntuvat puurtamiselta ja jatkuvalta suorittamiselta, koet kiirettä siirtyä asiasta seuraavaan tai sinun on vaikea päästä asioista irti ja rentoutua, koet jatkuvaa alakuloa, ilottomuutta, ärtyisyyttä tai  esim.  uni-, muisti- tai keskittymisvaikeuksia, on stressimittarisi jo pitkällä punaisella. Useimmilla meistä myös keho kapinoi ja yrittää saada viestiä perille lihasjännityksin, päänsäryin, vatsavaivoin ynnä muin hälytysmerkein.

Jos tunnet, että tämä koskee sinua, pysähdy ennen kuin on pakko.
Pistä kiila kiireen väliin ja kysy rauhassa itseltäsi: ”Missä menen ja miksi?”

Työkalupakki

Stressinhallinnan tärkeimmät työkalut löytyvät omasta syvästä viisaudestamme, vaikeinta on vain huomata ottaa ne ajoissa käyttöön!  

  • Alkuun on tsekattava ihan rehellisesti ”perusasetukset” ja tehdä tarvittavia säätöjä liikunnan, levon, ravinnon, työn ja vapaa-ajan tasapainoon.

  • Seuraavaksi on aika kaivaa syvemmältä, tarkistaa prioriteetit ja omat arvot, eli raivata tietoisesti aikaa niille asioille ja elementeille elämässä, jotka sinulle ovat tärkeitä. Ja niille, jotka  ravitsevat ja lisäävät iloasi, nautintoa, kiitollisuutta elämää kohtaan.

  • Millaiset asiat ja elämykset ravitsevat ja energisoivat sinua? 
    Kaiva ja tunnista, ehkä myös unohduksiin jääneitä asioita, joista saat virtaa.
    Musiikki, kirjat, luonto, ihmissuhteet, lemmikit, avantouinti, urheilu, jooga, luontoretkeily, käsityöt, nikkarointi, vapaaehtoistyö, puutarhanhoito vai joku ihan muu – mikä?
    Miten voisit lisätä elämääsi niitä - ja mitä voit karsia tai vähentää? Kirjaa näitä ylös ja tee tietoisia valintoja. Kirjoita myös sopivan kokoisia steppejä, kuinka lisäät näitä konkreettisesti arkeesi (mitä, miten ja milloin). 
  • Elämäntapamuutoksiin ja niiden vakiinnuttamiseen on hyvä hankkia tukea. Etsi itsellesi sparrauskaveri, tai sopivan oloisia vertaisryhmiä, kursseja tai ammattitaitoista yksityisohjausta. 
  • Ja huomaa, jos kärsit pitkään jatkuneesta stressistä ja vakavista stressioireista, konsultoi ensin lääkäriä.

 

Tietoisuus- eli läsnäolotaidot 

Stressinhallinnan taito kysyy ennen kaikkea itsetuntemusta, halua ja rohkeutta arvioida omaa tilannetta ja omia tapoja, arvoja, asenteita ja valintoja.
Lisäksi tarvitaan extra-annos myötätuntoa itseä kohtaan. Tästä on tunnetusti pulaa etenkin ns. perfektionisteillä ja suorittajilla<3.

Matka itsetuntemukseen ja muutoksiin on harvoin pikakaista ja kuten Jon Kabat-Zinn toteaa, se ei ole helppoa, koska tulet kohtaamaan vain itsesi. 
Kabat-Zinn (s. 1944) on ennaltaehkäisevän lääketieteen professori, joka 190-luvun lopulla alkoi Massachusettsin  (USA) yliopistollisen sairaalan stressinhallintaklinikan perustajana ja johtajana kehittää läsnäolotaitoihin (mindfulness) ja kehon ja mielen yhteyttä vahvistaviin harjoituksiin perustuvaa  MBSR- stressinhallintamenetelmää.

Kehon ja mielen yhteyden vahvistaminen, omien reagointi- yms. tapojen, ajatusten  ja asenteiden tunnistaminen ja tiedostaminen, kasvava itsetuntemus ja itsensä hyväksyntä lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja pystyvyyden tunnetta.       


Tietoisuus- eli läsnäolotaitojen vahvistaminen ja harjoittaminen
on matka, joka palkitsee!      



Karu totuus on, ja samalla itse asiassa onni ja autuus, että  loppujen lopuksi vain jokainen meistä itse voi tehdä ne tietoiset muutokset ja valinnat, jotka muuttavat elämäämme ja suhtautumistamme siihen.

Omien arvojen pohjalta tehdyt tietoiset valinnat vahvistavat stressinhallintaa, ja lisäävät mielekkyyttä, tyytyväisyyttä, tasapainoa ja iloa elämään.

Kiitos kun luit, ja tuplakiitos jos haluat jakaa tämän artikkelin eteenpäin aiheesta kiinnostuneille!

 Marjaliisa

PS. Tilaa maksuton Palauttava läsnäolohetki 15 min harjoitusvideo käyttöösi klikkaamalla tästä!

 (Kirjoitus on julkaistu 1 . kerran 11/2017)