Blogi

Miksi niin usein olemme valmiita muutokseen vasta kriisin kautta?

Muutos ja sen tarve kolkuttelee usein pitkäänkin ovellamme, mutta olemme usein kovin, kovin vastahakoisia avaamaan sille ovea.
Muutosvalmius saattaa odotella rauhassa kunnon kriisiä.

Tiedät ehkä täsmälleen mitä voisit tehdä elämällesi muuttaaksesi sitä toivomaasi suuntaan; vaihtaa alaa…syödä terveellisemmin, kuntoilla…aloittaa haaveiden harrastus…vähentää tietokoneella notkumista…muuttaa maalle… mutta et saa aikaiseksi, ehdi tai jaksa…
Tai saatat olla jämähtänyt elämäntilanteeseen, jossa koet uivasi vastavirtaan esimerkiksi töissä tai ihmissuhteissa, tottuneena tuntemaan tyytymättömyyttä tai elämäilon vajetta, vaikka päällisin puolin kaikki olisi mallillaan.

Niin tai näin, muutostarve saattaa nakertaa sisälläsi pitäen yllä pienen pienen tyytymättömyyden äänen, jota voi olla hyvin vaikea peittää tai ohittaa.  Odotat muutokselle ehkä kohtaa, jossa eteesi tulee lopulta sama tilanne kuin tutussa lastenlaulussa ”Leijonaa mä metsästän”:

”Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää, täytyy mennä läpi!”

Sanotaan että ihminen on valmis muutokseen vasta kun muuttumattomuus käy mahdottomaksi.
Toisin sanoen siis vasta pakon edessä. Tällöin tilanne onkin usein päässyt pitkittymään kriisiksi. Kirjassaan ”Eläköön kriisi” Laura Day kuvaa kriisiä sanoilla viivästynyt muutos.
Muinaiskreikan kielessä kriisi tarkoittaa tilannetta, joka pakottaa tekemään ratkaisun. Kiinaksi sanaan liittyy myös myönteinen puoli, kriisi tarkoittaa myös uutta alkua ja mahdollisuutta.  Kriisi siis kannustaa kasvuun -tai pakottaa siihen.

Muutosvastarinta  – ei, en halua keikuttaa venettä!

Useimmilla meistä on karvaita kokemuksia siitä, miten paljon pienetkin elämänmuutokset vaativat energiaa, päätöksiä, toimenpiteitä, uuden oppimista, muistamista ja totuttelua.
Ruokavalion muuttaminen tai liikunnan lisääminen, tai ihan vaan vaikka hammaslangan käyttö, aikaisempi nukkumaanmeno tai viiden minuutin aamumeditaatio edellyttää ihailtavaa itsekuria.
Päiväjärjestykseemme tulee poikkeama, jonka omaksumiseen rutiiniksi tarvitaan toistoa toiston perään, asiasta riippuen useita päiviä, viikkoja tai kuukausia.  Silti saatat pudota ihan huomaamatta takaisin vanhoille urillesi.

Mukavuudenhalu ja omat arkiset rutiinit luovat turvallisuudentunnetta. Harvalla meistä on hinkua ehdoin tahdoin horjuttaa sitä, ellei motiivi ole tarpeeksi vahva.
Puhumattakaan isommista elämänmuutoksista. Uran, asuinpaikan, työpaikan ja ihmissuhteiden kohdalla aktiivinen muutokseen tarttuminen on haastavaa. Se on myös perin inhimillistä. Ja järkevää. Turvattomuuden, epävarmuuden ym. tunteiden sekamelska ja eri sidonnaisuudet tilanteesta riippuen saattavat asettua tulpaksi muutoksiin. Emme halua heppoisin perustein keikuttaa omaa emmekä muidenkaan venettä,  etenkään läheistemme.

Muutosvalmius  -tietoisuustaitoja ja itsetuntemusta

Elämä itsessään ja kaikissa muodoissaan on jatkuvaa muutosten virtaa.  Elämän muutosluonteen hyväksyminen auttaa sopeutumaan luonnollisiin elämän pyörteisiin. Muutosvalmius on elämäntaito, joka auttaa tunnistamaan muutosten tuulia ennalta ja navigoimaan harkiten ja viisaasti myös yllättävissä elämän myrskyissä ja kriiseissä.

Muutosvalmius edellyttää ennen kaikkea tietoisuustaitoja ja itsetuntemusta. Ne tarkoittavat kykyä ja rohkeutta tiedostaa ja tunnistaa tarve muutokseen ja tehdä tilanteessa tarkoituksenmukaisia, omia arvoja kunnioittavia valintoja. Viktor Franklin (1905-1997) kehittämän logofilosofian mukaan juuri arvojemme toteuttaminen eli todeksi eläminen on mielekkään ja onnellisen elämän perusta.
Jos lakaisemme intuitiomme, tunteemme ja tuntemuksemme, kehon ja mielen signaalit maton alle ja pistämme päämme pensaaseen, kasaamme kriisiä. Hallittu muutos sen sijaan lähtee muutostarpeen ja sen taustalla olevan motiivin tiedostamisesta ja tunnistamisesta. Kyllin vahva ja arvojemme mukainen motiivi saa meidät sitoutumaan muutokseen ja satsaamaan siihen sinnikkyyttämme, aikaamme ja energiamme.

Sisäinen tsemppari  -kriitikko vai lempeä ystävä?

Millainen johtaja muutostasi johtaa? Innostaja vai lannistaja? Sisäisellä puheella on valtava merkitys muutoksen toteuttamisessa.
Sisäinen moite tai vaatimus ”Minun on pakko ja pitäisi” saa aikaan aivan eri klangin ja mielenvireen kuin tietoiseen omaan valintaan ja päätökseen perustuva ”haluan ja aion”.

Tiedämme kyllä, että minkä vain muutoksen loppuun viemiseksi tarvitaan jättiannos itsekuria.  Mutta aivan liian harva meistä tietää (tai uskoo!), että sen pariksi tarvitaan myös ehtymätön lähde myötätuntoa itseämme kohtaan. Kyllä!
Olkapäällä alati mäkättävän kriitikon seuraksi toiselle olkapäälle tulisi istuttaa lempeä ystävä, jonka ääni armahtaa kompastelut muutosmatkalla ja tsemppaa eteenpäin.
Itseä on hyvä muistuttaa myös kärsivällisyydestä ja muutoksen luonteen ymmärtämisestä.
Muutos on nimittäin useimmiten monivaiheinen ja monisyinen prosessi. Kuten elämä itse  – emme voi ennalta tietää mihin vaihe toisensa jälkeen johtaa. Eläköön se onni ja yllätys!