Mihin tarttua kun arjen rutiinit rikkoutuvat?

arjen rutiinit korona poikkeustila tasapaino
Avartamo blogi -Mihin tarttua kun arjen rutiinit rikkoutuvat?

Koronavirus ja poikkeustila on laittanut meidät kaikki ison haasteen eteen arjen uudelleen järjestelyissä. Moni kantaa suurta huolta myös omasta ja läheisten terveydestä ja toimeentulosta.

Kun turvattomuuden tunne saa otteen ja kaventaa näkökykyä, on normaalia ja inhimillistä, ettei oikein tiedä mihin tarttua.
Jos niin käy, ensisijaista on rauhoittaa omaa mieltä, huolehtia hyvinvoinnin peruspilareista ja vahvistaa tietoisesti luottamuksen tunnetta kaikin keinoin.

  • Rauhallinen mieli laajentaa näkökulmaa. Pienikin tietoinen hetki itsensä rauhoitteluun ja hengityksen tasaamiseen auttaa laskemaan kehon ja mielen kierroksia. Rauhallinen mieli auttaa näkemään ratkaisuja asioihin ja mielenrauha välittyy ympärille ja tukee myös toisia.
  • Perusasioista ja hyvinvoinnin peruspilareista huolehtiminen: uni, ravinto, liikunta ja pitäminen kiinni vuorokausirytmistä tukee oman arjen hallinnan tunnetta paitsi itselle myös läheisille.

 

Luottamuksen tunteen vahvistaminen:

  • Yhteisöllisyys: ei jäädä yksin eikä jätetä yksin – nyt on puheluiden ja virtuaalitapaamisten aika ystävien ja läheisten kanssa!

  • Uutisten ja somen seuraaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on rajata ja osata irrottautua niistä myös.

  • Olkaamme tietoisia myös mitä itse ruokimme ja vahvistamme; huolten jakaminen on tärkeää, mutta katastrofiajattelun lietsominen ei tue ketään.

  • Keskitytään hyvään: ”mikä juuri nyt ja tässä hetkessä on hyvää?” Hyvän ”näkeminen” vahvistaa luottamustamme tähän hetkeen.
    Se välittyy ja vaikuttaa myös ympärillemme.

  • Huomataan ne mahdollisuudet, joita poikkeustilanteesta avautuu. esim. kotoilu ja läsnäolo yhdessä tekemiseen ja uusien rutiinien luominen arkeen.

 

Löydetään ulkoilun ilo: meillä on upea stressinhoitoklinikka luonnossa – annetaan sen auttaa!
Luonnolla on tunnettu ja tutkitusti stressiä alentava, parantava voima. Hetki luonnossa tekee ihmeitä. Mieli avartuu, aivot ja ajatukset saavat happea ja tilaa ja perspektiivi avartuu.

Mielenrauhaa, luottamusta ja talkoohenkeä kaikille haastavan aikaan! Et ole yksin<3

 

****

Ota yhteyttä, jos kaipaat tukea, tarjoan keskusteluapua videotapaamisena:
Kartta ja Kompassi-mentorointi

 Kirjoitus on julkaistu 04/2020